sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Navy Pier ja Willis Tower




Torstaina käytiin tutustumassa Navy Pieriin. Navy Pier sijaitsee Michiganjärven rannalla, ja on tavallaan pitkä "laituri" mihin on sijoitettu teattereita, ravintoloita ja muita huvituksia. Mentiin hieman liian myöhään paikalle, koska suurin osa kaupoista ja kojuista oli jo sulkemassa paikkoja. Päästiin kuitenkin Ferris Wheeliin ajelemaan ja kuvailemaan kaupunkia.



Ferris Wheel


Tänään lähdettiin käymään Willis Towerissa, koska sää oli siihen sopiva. Lämpötila on pysytellyt tänään 10 asteen tienoilla, joten näkyvyys on hyvä. Lämpimimmillä säillä näkyvyys ei ole niin hyvä, joten ollaan odotettu sopivaa hetkeä lähteä kuvailemaan kaupunkia yläilmoista. Willis Tower (entinen Sears Tower) on 442 metriä korkea pilvenpiirtäjä Chicagon keskustassa. Se on Yhdysvaltojen korkein pilvenpiirtäjä ja taitaa olla tällä hetkellä maailman neljänneksi korkein vapaasti seisova rakennus. Pelättiin vähän, että joudutaan jonottamaan hirveästi, koska viikonloppuisin on yleensä eniten ihmisiä liikkeellä, mutta yllättävän nopesti päästiin ylös. Maisemat olivat aivan mahtavat eli kannatti maksaa 16 dollaria siitä huvista.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti